
Sydämentehtävä
Teen työtäni suurella sydämellä, koen että elämäntehtäväni on auttaa asiakkaita itsetunnon kohentamisessa, omien sisäisten ja ulkoisten vahvuuksien löytämisessä, sekä oman tyylillisen minän esiintuomisessa. Oma tyyli on henkilökohtainen asia, joka muuttuu ja kehittyy elämän myötä -päivitys uuteen antaa usein sysäyksen, joka näkyy ja kuuluu myös elämän muilla osa-alueilla.
Kun aamulla avaat vaatekaapin, nouseeko mieleesi positiivia ja innostavia ajatuksia, vai pettyneitä, jopa ahdistuneita ja negatiivisia ajatuksia?
Nämä aamun ensimmäiset ajatukset ohjaavat vahvasti myös koko päivän latausta, siksi olisi tärkeää että saat aloittaa aamun inspiroituneena ja itsevarmana.
Haluan asiantuntijuudellani auttaa helpottamaan ihmisten arkea; kun vaatekaapin sisältö on käyttäjälleen suunniteltu niin värien, kuin istuvuuksien suhteen on vaatekaapissa aina hyvää päällepantavaa.
Jos vielä mietit onko tyyliopastus sinun juttusi, kerron vielä tämän:
Tiedän varsin hyvin mitä on elää ruuhkavuosien keskellä, ja tiedän myös, mitä on unohtaa itsensä elämän kiireiden alle -kaikkien muiden tarpeet menevät edelle ja siinä samassa kadottaa herkästi itsensä.
Minun kanssani saat aikaa keskittyä vain itseesi ja oman itsesi kehittämiseen. Minun kanssani saat olla juuri se kuka olet ja minä autan sinua vahvistamaan sitä kaikkea, mitä sinussa jo on. Minä en muuta sinua, mutta annan sinulle uusia näkemyksiä nähdä itsesi ja tehdä elämästä enemmän itsesi näköistä -vaatteet ja värit huomioiden!
Se että panostat ja sijoitat itseesi tulee moninkertaisesti sinulle takaisin itsetunnon kohottumisena, ymmärryksenä, selkeytenä ja itsevarmuutena.

Tietoa minusta

Tietoa ja taustaa minusta
Olen valmistunut stylisti-meikkaajaksi Suomen Fashion Studiosta Tampereella vuonna 2008. Olen koulutukseltani myös kansainvälistä liiketoimintaa ja viestintää pääaineena opiskellut tradenomi ja mentaalivalmentaja, lisäksi olen opiskellut NLP-perusteet.
Tällä hetkellä, vuonna 2026 olen toiminut pukeutumisen, tyylin, värien ja kauneuden maailmassa asiantuntijana jo 18 vuotta.
Kädenjälkeni/asiantuntijuuteni on ollut näkyvillä mm. useaan otteeseen Linnan juhlissa, Emma-Gaalassa, Anna-lehden digissä, lukuisissa muoti -ja kauneuskuvauksissa, koko maan kattavissa mainoskuvissa, tunnetuissa naistenlehdissä, sekä useissa eri tv-tuotannoissa: mm. Banijay Finland, Yellow Film & Tv, Rudolf Helsinki Oy, Hiutale Films, ja Cocoa Mediaproductions Oy ovat luottaneet asiantuntijuuteeni. Penkissäni on istunut tv:stä tuttuja julkisuuden henkilöitä, kansanedustajia ja muusikoita.
Lisäksi olen toiminut asiantuntijana myös mm. Helsingin Sanomien Lifestyle-toimituksen tekoälyä & värianalyysiä koskevassa lehtijutussa 10/24.
Vuonna 2014 olen toiminut Pohjois-Suomen Meikki-ja Maskeerauskoulussa stylisti-meikkaaja -koulutuksen pääopettajana.
Vuosina 2014-2018 olen toiminut Lancómen kiertävänä meikkitaitelijana.
Vuodesta 2020 alkaen olen pyörittänyt omia meikki & tyylikursseja Kokkolan seudun opistolla ja vuodesta 2025 lähtien kurssit on toteutettu omalla Studiollani.
Vuosiini stylisti-meikkaajana mahtuu lukuisa määrä henkilökohtaisia tyyliopastuksia, muodonmuutoksia, häämeikkauksia, juhlameikkauksia, kampauksia, naisten iltoja, kauneusluentoja, juontotöitä, värianalyysejä, tapahtumissa esiintymisiä, tyhy/tykypäiviä, kauppakeskustapahtumia, asiantuntijavierailuja jne.

Tyyliopastuksen tehtävä
1. Kohottaa itsetuntoa
2. Auttaa omien vahvuuksien löytämisessä ja niiden esiintuomisessa pukeutumisen avulla
3. Auttaa oman tyylin löytämisessä ja tyylin päivittämisessä
4. Ratkoa pukeutumiseen/vaatekomeron sisällön toimivuuteen liittyviä ongelmia
5. Helpottaa arkipukeutumista
6. Rohkaista monipuolisempaan värien, kuosien ja mallien käyttämiseen
7. Antaa uusia näkökulmia pukeutumiseen ja asusteiden käyttöön
8. Auttaa ymmärtämään omia mittasuhteita
9. Auttaa vähentämään turhien heräteostosten tekemistä
10. Auttaa hyväksymään oma keho sellaisena, kuin se on juuri tänä päivänä
-Olen rakentanut kaikki omat stailauspalveluni alusta loppuun itse ja muokannut niitä vuosien aikana enemmän ja enemmän myös valmentavaksi kokonaisuudeksi. Tyylipalveluni soveltuvat ikään ja sukupuoleen katsomatta kaikille.
Tyyliopastukset on tärkeimpiä ja vaikuttavimpia palveluitani, joista kommentoidaan aina samalla tavalla: "Jokaisen naisen pitäisi saada kokea tämä!"
Lue tyyliopastusten sisällöstä lisää Tyylipalvelut välilehdellä, valitse sinulle parhaiten sopiva sisältö ja varaa oma aikasi!