Kauneus- & tyylistudio Kokkola
- Riikka Saari
- 7.5.
- 2 min käytetty lukemiseen
Uutisia!
Perjantaista 9.5 lähtien palvelen asiakkaita Kokkolassa sijaitsevassa Hagströminkulmassa omassa ihanan valoisassa kauneus- & tyylistudiossani!

Tilassani palvelen asiakkaita tuttujen palveluiden äärellä, mutta myös uusia palveluita on tulossa. Laajennan palveluitani vihdoin myös vahvemmin viestinnän, markkinoinnin ja sisällöntuotannon pariin. Tähän asti olen tehnyt näitä yllä mainittuja töitä kaikessa hiljaisuudessa muun työn lomassa, mutta nyt onkin sopiva aika nostaa myös tämä osaaminen esille ja paremmin kaikkien tarjolle.
Tiloihini on tulossa myös myyntiin naisten second hand mekkovalikoima, joista jokaisen mekon olen itse tarkasti valinnut mallin, värin ja tyylin mukaan! Tästä kuitenkin lisää vielä tuonnempana kun asia on ajankohtainen mutta sen verran voin kertoa, että valikoimaan ei tule mitään mustaa. Vaatteet eivät ehdi tähän aloitukseen, mutta toivon mukaan viimeistään kesäkuussa valikoima on jo myynnissä! Seuraa ilmoitteluani somessa: riikkasaari_.
Odotan suurella innolla että saan nähdä sinut täällä uudessa osoitteessani, olet sydämellisesti tervetullut luokseni nauttimaan kauneudesta, tyylistä, väreistä ja hyvästä fiiliksestä.
Ajanvarauskalenteri touko- ja kesäkuulle on auki!
Kaikki vapaat ajat näkyvillä sähköisessä ajanvarauksessa verkkosivuillani, mutta jos et löydä sopivaa aikaa, ole minuun yhteydessä. Teen varauslistan ulkopuolella töitä aina mahdollisuuksien mukaan.
Ja lopuksi vielä tiedoksi sinulle, joka etsit tilapäistä tilaa esim. asiakastapaamisia tai hyvinvointipäiviä varten: Kesäkuusta lähtien alivuokraan tilaa luotettavalle hyvinvointi/kauneusalan yrittäjälle joka toinen viikko niille päiville/illoille kun itse en ole paikalla, jos kiinnostaa, ota yhteyttä! Näillä näkymin tila on varmuudella vapaa joka toinen viikko tiistai-illasta perjantai-iltaan asti.
Terkuin Riikka
#tyyli #pukeutuminen #vaatteet #secondhand #työpukeutuminen #naistentyyli #sanatonviestintä #viestintä #urakehitys #uusiura #valmentaja #värianalyysi #värienkäyttö #tyylistudio #stylisti #ammattistylisti #löydätyylisi #riikkasaari #stylistimeikkaaja #stailaus #värit #coloranalysisstudio #kokkola #helsinki #vaasa #tampere #oulu #haggis
Comentários